Liitesivut 2013

Karkkilan Eläkkeensaajat ry:n säännöt

 

Nimi ja kotipaikka
1 §

Yhdistyksen nimi on Karkkilan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on Karkkilan kaupunki.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry, ruotsiksi Pensionstagarnas Centralförbund PCF rf -nimiseen rekisteröityyn yhdistykseen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto sekä Uudenmaan Piiri ry -nimiseen rekisteröityyn yhdistykseen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä edunvalvojana sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi, tarjota jäsenilleen mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen, järjestää kulttuuri- harraste- ja muuta virkistystoimintaa, edistää jäsentensä fyysistä ja henkistä toimintakykyä sekä tehdä toimintaansa tunnetuksi eläkkeelle siirtyvien ja jo eläkkeellä olevien keskuudessa.


Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  • tekee aloitteita ja esityksiä poliittisille ja kunnallisille päättäjille sekä viranomaisille eläke-, sosiaali- ja kulttuuri politiikkaan liittyvissä asioissa ja pitää yhteyksiä paikallisiin eläke-läisjärjestöihin sekä niiden yhteistyöelimiin,
  • järjestää kokouksia, ohjelmallisia tilaisuuksia, juhlia, vierailuja, retkiä, matkoja ja muita virkistystilaisuuksia,
  • järjestää opintokerhotoimintaa sekä alustus- ja luentotilaisuuksia,
  • harjoittaa vapaaehtoista ystäväpalvelutoimintaa,
  • ylläpitää ja siirtää nuoremmille sukupolville kansallista kulttuuriperinnettä harraste- ja kulttuuritoiminnan avulla,
  • toimii eläkkeensaajien yhteiskunnallisen arvostuksen kohottamiseksi,
  • suorittaa jatkuvaa jäsenhankintaa ja tekee toimintaansa tunnetuksi tiedotus- ja julkaisu-toiminnan muodoin sekä
  • hoitaa muut näiden sääntöjen ja yhdistyslain määräämät tehtävät.

Yhdistys voi omistaa osuuksia, osakkeita ja muita arvopapereita, hallita ja omistaa kiinteistöjä, vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja sekä toimeenpanna arpajaisia ja varainkeräyksiä. Tarvittaessa yhdistys hankkii toiminnalleen asianomaisen luvan.

Jäsenet

Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi.
Yhdistyksen kannattavaksi jäseneksi yhdistyksen hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön sekä oikeuskelpoisen yhteisön taikka säätiön, joka suorittaa yhdistyksen syyskokouksen vuosittain määräämän kannatusmaksun. Kannattavalla jäsenellä on yhdistyksen kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei äänioikeutta.

Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei noudata näitä sääntöjä tai on toiminnallaan yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut  yhdistyksen toimintaa. Ennen erottamispäätöksen tekemistä on asianomaiselle jäsenelle varattava tilaisuus selityksen antamiseen.
Jäsen voi vedota erottamispäätöksestä yhdistyksen kokoukseen jättämällä sitä koskevan kirjelmän yhdistyksen hallitukselle 30 päivän kuluessa päätöksestä todisteellisen tiedon saatuaan.
Mikäli yhdistyksen kokous vahvistaa erottamispäätöksen, astuu se voimaan heti kokouksen päätöksen jälkeen.
Mikäli rikkomusta voidaan pitää vähäisenä, voi yhdistyksen hallitus erottamisen sijasta antaa rikkomukseen syyllistyneelle jäsenelle kirjallisen varoituksen, joka merkitään yhdistyksen hallituksen pöytäkirjaan ja lähetetään tiedoksi asianomaiselle jäsenelle.
Jos jäsen haluaa itse erota yhdistyksestä, tulee hänen ilmoittaa siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittaa siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäsensuhde lakkaa sen kalenterivuoden lopussa, jonka aikana eroamisilmoitus on tehty.
Jäsen katsotaan eronneeksi yhdistyksestä, mikäli hän ei ole maksanut jäsenmaksuaan kalen-terivuoden loppuun mennessä sen erääntymisestä

Jäsenmaksut

Jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle vuosittain varsinaisen syyskokouksen seuraavalle vuodelle määräämän jäsenmaksun, joka on suoritettava ennen huhtikuun loppua.
Jos jäsen laiminlyö jäsenmaksunsa maksamisen määräaikana. saavuttaa hän täydet jäsenoikeudet suorittamalla rästissä olevat jäsenmaksunsa.
Jäsenen, joka liittyy yhdistykseen kesken tilivuotta, on suoritettava koko kulumassa olevan vuoden jäsenmaksu.
Yhdistyksen hallitus voi jäsenoikeuksiin vaikuttamatta sosiaalisilla perusteilla vapauttaa jäsenen velvollisuudesta suorittaa jäsenmaksu. Yhdistys suorittaa tällaisen jäsenen osalta yhdistyksen varoista piirin ja liiton jäsenmaksut.

Toimielimet

Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja hallitus.

Yhdistyksen kokous

Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään kaksi vuodessa, kevätkokous maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä. Kokouspaikasta ja -ajasta päättää yhdistyksen hallitus.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin edellinen kokous on niin päättänyt tai yhdistyksen hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua yhdistyksen hallituksen tai yhdistyksen kokouk-sen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.

10 §

Yhdistys kutsutaan koolle joko tiedotuksella, joka julkaistaan syyskokouksen määräämässä lehdessä  vähintään neljä päivää ennen kokousta tai kullekin jäsenelle vähintään neljä päivää ennen kokousta toimitettavalla kirjallisella tiedonannolla tai sähköpostilla jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.

11 §

Yhdistyksen kevätkokouksen tehtävänä on

  • valita kokouksen toimihenkilöt,
  • käsitellä hallituksen laatima vuosikertomus yhdistyksen toiminnasta edellisen kalenteri-vuoden ajalta,
  • käsitellä yhdistyksen tilinpäätös ja toiminnan-/tilintarkastajien siitä antama lausunto,
  • vahvistaa tilinpäätös,
  • päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille,
  • valita yhdistyksen edustajat niiden yhteisöjen kokouksiin, jossa yhdistys on jäsenenä,
  • päättää muista kokouskutsussa mainituista asioista.

Yhdistyksen syyskokouksen tehtävänä on

  • valita kokouksen toimihenkilöt,
  • määrätä jäsenmaksun ja kannatusmaksun suuruus seuraavaksi vuodeksi,
  • päättää toimihenkilöille mahdollisesti suoritettavista palkkioista,
  • valita seuraavaa vuotta varten yhdistyksen puheenjohtaja,
  • päättää yhdistyksen hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrästä,
  • valita yhdistyksen hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja varajäsenet,
  • valita kaksi toiminnantarkastajaa/tilintarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa/ varatilintarkastajaa tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden hallintoa ja tilejä,
  • hyväksyä toimintasuunnitelma seuraavaa vuotta varten,
  • hyväksyä talousarvio seuraavaa vuotta varten,
  • valita yhdistyksen edustajat piirikokouksiin sekä muiden yhteisöjen kokouksiin, jossa yhdistys on jäsenenä,
  • määrätä millä tavalla yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle ja miten tiedonannot jäsenille toimitetaan sekä
  • päättä muista kokouskutsussa mainituista asioista.

Hallitus
12 §

Yhdistyksen asiota hoitaa hallitus, jonka muodostavat syyskokouksen yhdeksi vuodeksi kerrallaan valitsemat puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, ja vähintään neljä ja enintään kahdeksan muuta varsinaista jäsentä sekä vähintään kaksi ja enintään kahdeksan varajäsentä. Varajäsenet tulevat päätösvaltaiseksi yhdistyksen hallituksen kokouk-sessa varsinaisen jäsenen estyneenä ollessa syyskokouksen valitsemassa järjestyksessä.
Yhdistyksen hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan. Yhdistyksen hallitus valitsee myös taloudenhoitajan ja sihteerin, jotka voivat olla yhdistyksen hallituksen ulkopuolelta.
Yhdistyksen hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä.
Yhdistyksen hallitus voi asettaa avukseen erilaisten asioiden valmistelua ja päätösten täytän-töönpanoa varten toimikuntia ja työryhmiä.
Yhdistyksen hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

13 §

Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on
a)    
johtaa yhdistyksen toimintaa ja toimeenpanna yhdistyksen kokouksen päätökset,
b)    
vastata yhdistyksen taloudesta ja omaisuudesta,
c)    
laatia yhdistyksen kevätkokoukselle vuosikertomus ja tilinpäätös sekä yhdistyksen syys-kokoukselle toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä huolehdittava, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty,
d)    
esittää yhdistyksen tilinpäätös, pöytäkirjat ja muut hallintoa ja varainhoitoa koskevat asia-kirjat toiminnan-/tilintarkastajille ja tarkastuksen tapahduttua yhdistyksen kevätkokoukselle,
e)    
kutsua koolle yhdistyksen kokous,
f)    
pitää jäsenluetteloa
g)    
valvoa, että sääntöjen määräyksiä ja yhdistyksen päätöksiä noudatetaan,
h)    
edustaa yhdistystä sekä
i)    
täyttää ne muut velvoitteet ja tehtävät, jotka sille lain ja näiden sääntöjen mukaan kuuluvat.

Tilikausi ja toiminnan-/tilintarkastus
14 §

Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on jätettävä tilivuotta seuraavan helmikuun loppuun mennessä toiminnan-/ tilintarkastajille, joiden on viimeistään maaliskuun 15. päivään mennessä annettava niistä lausuntonsa yhdistyksen hallitukselle kevätkokoukselle esitettäväksi.

Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
15 §

Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja tai yhdistyksen hallituksen erikseen määräämät henkilöt, aina kaksi yhdessä kuitenkin siten, että toinen nimenkirjoittajista on aina puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Erinäisiä määräyksiä
16 §

Näiden sääntöjen muuttamiseen, yhdistyksen eroamiseen liitosta tai yhdistyksen purkamiseen vaaditaan, että muutoksen, eroamisen tai purkamisen hyväksi annetut äänet vastaavat vähintään 3/4 annetuista äänistä.
Sääntöjen muuttamista koskeva päätös on alistettava liittohallituksen hyväksyttäväksi ennen yhdistysrekisteriin ilmoittamista.

17 §

Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, on yhdistyksen varat ja omaisuus sen jälkeen kun velat ja muut sitoumukset on suoritettu, luovutettava Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:lle.

18 §

Niissä kohdin, joista näissä säännöissä ei ole määräystä, noudatetaan piirin ja liiton sääntöjen määräyksiä sekä yhdistyslakia.


Sääntömuutos hyväksytty EKL:n liittokokouksessa Oulussa 8.6.2011.

Nämä säännöt hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 29.08.2012